Kinetic Control lyhyesti

Kinetic control terapiamenetelmän lähtökohta on, että hallitsematon, tai liiallinen liike vaikuttaa tuki- ja liikuntaelin kipujen syntymiseen. Tuki- ja liikuntaelin kivuista kärsivällä henkilöllä usein pinnalliset, suorittavat lihakset alkavat yliaktiivisesti suojelemaan kipukohtaa. Tämä taas estää syvempiä lihaksia tekemästä omaa työtään, eli ylläpitämästä liikekontrollia.

Aluksi kinetic control:ssa tutkitaan ja hoidetaan käsin nivelten toiminta ja mahdolliset liikehäiriöt. Sen jälkeen tutkitaan eri liiketesteillä missä suunnissa tulee hallitsematonta liikettä ja kipua. Testauksen jälkeen kokeillaan mitä syviä lihaksia aktivoimalla saadaan hallittu ja kivuton liike aikaiseksi.

Kinetic controlin tavoitteena on löytää kehon heikoin lenkki, joka aiheuttaa kivun liikkumisessa. Tämä pyritään korjaamaan, jonka jälkeen voidaan selvitä pienemmillä loukkaantumisriskeillä päivittäisistä askareista sekä myös kovemmista harjoitteluista esim. kuntosali- tai urheilusuorituksissa.

Kinetic Controllissa yhdistetään manuaalinen terapia liikekontrolli harjoitteluun, jonka tavoitteena on lievittää aikaisessa vaiheessa kipua ja oireita. Nivelten liikehäiriöiden korjaamisella parannetaan nivelten ja lihasten välistä yhteistoimintaa, jolloin liikekontrolli parantuu ja mahdollistetaan kudosten toipuminen. Sujuvalla nivelten liikkuvuudella sekä yhteistoiminnalla saadaan ennaltaehkäistyä ja vähennettyä riskiä toistuville kiputiloille.

 

Jaa tämä:

Kenelle se sopii

Terapiamenetelmä kaikille, jotka pystyvät muun fysioterapian lisäksi muutaman minuutin päivittäiseen kotiharjoitteluun

Kinetic Control on täydellinen ratkaisu tuki- ja liikuntaelinkipuihin, erityisesti niille, joilla on ongelmia arkiliikkumisessa. Urheilijat ja aktiiviset liikkujat voivat hyötyä menetelmästä, parantaen samalla suorituskykyään ja ehkäisten loukkaantumisia. Nopeita ratkaisuja odottaville tämä ei ehkä ole oikea valinta, mutta niille, jotka sitoutuvat säännölliseen harjoitteluun, tarjoaa Kinetic Control tehokkaan ja kestävän hyödyn kipujen ja liikumisen parantamiseen.

Mihin oireisiin saat apua

Tule Kinetic Control -palveluun, jos haluat päästä eroon tuki- ja liikuntaelinoireista, kuten kivusta ja jos sinulla on ongelmia arkiaskareissa. Avullamme voit tunnistaa kehon heikoimman lenkin ja korjata sen, mikä ei ainoastaan helpota kipua vaan myös parantaa liikkumista arjessa ja tehostaa harjoittelua.

Kinetic control yhdistää manuaalisen käsittelyn ja liikekontrolliharjoittelun. Hoidon tavoitteena on parantaa nivelten ja lihasten välistä yhteistoimintaa, lisätä liikekontrollia ja ennaltaehkäistä toistuvia kiputiloja. Kotiharjoitukset tukevat hoidon vaikutuksia ja ovat suunniteltu helposti integroitaviksi päivittäiseen rutiiniin.

Miten se toimii

Menetelmä on tehokas lievittämään kipua ja parantamaan liikkumisen laatua.

Kinetic Control vaatii sinulta säännöllistä harjoittelua 5–15 min päivässä ja keskittymistä harjoitteiden laatuun. Tämä mahdollistaa pitkän aikavälin hyödyt, kuten vähentyneet kiputilat ja parantuneen liikekontrollin.

Miksi saat tuloksia

Fysio Kouta koulutetut asiantuntijat

Kinetic control -hoitomenetelmän ovat kehittäneet fysioterapeutit Mark Comerford ja Sarah Mottram n. 30 vuotta sitten. Menetelmän avulla voidaan tarkasti määritellä erilaisten testien avulla yksilöllisesti syyt kipujen ja liikehäiriöiden taustalla. Ajatuksena on, että hallitsematon, tai liiallinen liike vaikuttaa tuki- ja liikuntaelin kipujen syntymiseen.

Kinetic Control -koulutus tarjoaa kattavan näkemyksen eri kehon osa-alueista, mikä mahdollistaa terapeuteille menetelmän tehokkaan soveltamisen käytännössä. Lisäksi Fysiokeskus Koudassa olevien terapeuttien koulutus ja käytännön kokemus antavat asiakkaalle varmuutta siitä, että he saavat laadukasta hoitoa ja ohjausta

Kuinka aloitat